Sunnuntaitreenipäivät 2026

Sunnuntaitreenit pidetään kerran kuussa treenipäivinä, joihin kootaan sopiva kerta-annos ulko- ja sisäliikuntaa sesongin ja säiden mukaan. Kokeillaan myös rohkeasti uusia lajeja ja liikkumismuotoja, turvallisesti osaavan ohjaajan huomassa. Ohjelmassa mainitut lajit saattavat muuttua keliolosuhteiden mukaan.

 

 

Treenipäivällä on aina  tukikohta, jossa on vähintään lämmintä sisätilaa vaatteiden vaihtoon ja peseytymiseen sekä pientä välipalaa että jaksaa liikkua. Myös kehonhuollot ja tehdään sisätiloissa ettei tule kylmä. Treenipäivän kesto on klo 10 -14, lopetusaika voi vähän vaihdella.

 

 

Syyskausi 2026

Elokuu 23.8. 

Metsästysseuran maja. Metsäisiä aktiviteetteja

 

 

Syyskuu 20.9.

Soramäen Judosali. Alkuun perinteinen Varrassuon suojuoksentelu.

 

 

Lokakuu 11.10.

Jossain Lahden keskustan liepeillä

 

 

Marraskuu 15.11.

Kivijärven koulu. Poikkeuksellisesti pääosin sisäliikuntaa

 

Joulukuu 13.12.

Pikkujoulutunnelmaa

 

Päivän kesto n. 3-4h (10-14) Tarjolla pientä välipalaa ja vaatteidenvaihto/peseytymismahdollisuus. Metsästysseuran majalla myös sauna.

 

Ilmoittautuminen aina viimeistään tapahtumaa edeltävänä keskiviikkona!

Hinta 42€/kerta 

tai 180€/koko kausi (voi maksaa myös 2. erässä)