Juoksuharrastuksen pariin palaileminen keväällä hiihto- tai muun lumiliikuntakauden jälkeen tuottaa aina pientä tuskaa. Joskus ihan fyysisesti esimerkiksi lonkkakipuina tai penikkataudin oireina sääressä. Joskus pelkästään henkisesti, kun juoksuaskel tuntuu yllättävän tahmealta verrattuna syksyisiin lentävänreippaisiin lenkkeihin (ainakin siellä mielikuvissa). Itselleni ainakin usein käy näin.
Et siis ole yksin tahmeutesi ja kipuiluittesi kanssa. Ongelman ydinhän on siinä, että keho tottuu siihen, mitä sillä tekee. Ja vaikka juoksutekniikka olisi kehittynyt kuinka hyväksi vuosien harjoittelun tuloksena, muutaman kuukauden tauko, tai ainakin hyvin vähäinen ja lumihangessa likukastellen tapahtuva juoksuliikehdintä, hukkaavat lihasmuistissa olevaa toimintamallia juoksun liikeradoista. Hermotus ei toimi ja tuntuu, että raajat eivät vaan tottele.
Ja kun vanhasta tottumuksesta yrittää lähteä parinkympin reippaalle lenkille, ehkä sille juuri sulaneelle asfaltille, voi hyvinkin alkaa sattua jonnekin, kun liikerata ei ole aivan optimaalinen, eikä keho ole tottunut iskutukseen kovalla alustalla.
Mikä siis avuksi? Aloita rauhallisesti ja anna keholle aikaa. Kyllä se sieltä parin-kolmen viikon jälkeen taas löytyy. Tee ensin lyhyempiä lenkkejä, kävele välillä, ja etsiskele juoksutuntumaa. Pidä välipäiviä juoksusta, tee jotain muuta ja pidennä lenkkejä vähitellen. Muista myös huolelliset venyttelyt ja muu lihashuolto sekä juoksulihasten aktivointi erilaisilla koordinaatioharjoituksilla. Älä yritä liikaa ja juokse itseäsi tukkoon jokapäiväisellä juoksulenkillä yhtäkkiä tai varsinkaan osallistumalla kylmiltään johonkin tunkkaushaasteeseen. Siinä on varma tapa päästä sairastuvalle.
Itse pyrin hiihtoinnostuksestani huolimatta käymään koko talven vähintään kerran viikossa juoksulenkillä. Joko nastarit jalassa maastossa tai auratuilla kyläteillä. Joskus jopa sisäradalla hallissa, jos semmoinen sattuu kohdalle. Matolla en juurikaan juokse, ne hieman ahdistavat minua ja tunnen oloni häkkikanaksi.
Juoksulenkkeilyn ylläpito helpottaa huomattavasti paluuta harrastuksen pariin, ja joskus jopa huomaa sellaisenkin ihmeen, että kun on talven yli pakertanut lumisohjossa, ensimmäiset lenkit sulalla maalla tuntuvat yllättävän kevyiltä ja vauhti kasvaa kuin itsekseen.